Poliisi estää ihmisiä pyrkimästä äänestyspaikoilleSuomen kommunistinen puolue (SKP) tuomitsee Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn katalonialaisiin kohdistaman väkivallan. Poliisin komentaminen äänestyspaikoille pyrkineitä ihmisiä vastaan ei ole hyväksyttävää ja tämän pelotteen käyttö kertoo Rajoyn puolueen Partido Popularin synkästä frankolaisesta menneisyydestä.
Nämä toimet on tuomittava myös EU:n tasolla. Kyseessä ei suinkaan ole pelkästään Espanjan sisäinen asia, kuten EU:n johtajat nyt väittävät, vaan kyse on siitä, millaiset toimintatavat jatkossa hyväksytään unionin jäsenmaissa. SKP tukee GUE/NGL:n vaatimusta, että asia on käsiteltävä EU-parlamentissa viipymättä.
SKP näkee, myös Espanjan ongelmissa on viime kädessä kyse luokkien välisistä eikä kansojen välisistä ristiriidoista. Espanjan valtion sisällä olevien eri kansojen välistä yhteistyötä tarvitaan ongelmissa, jotka eivät ole pelkästään alueellisia vaan myös sosiaalisia, työläisten asemaan liittyviä ja taloudellisia. Näissä kysymyksissä Katalonian nykyinen oikeistohallitus ei ole erottunut juurikaan Espanjan hallituksesta.
Katalaanien omaa mielipidettä on syytä kunnioittaa. Nyt Espanjan valtio ei ole antanut tähän mahdollisuutta. Hiljaisuus EU:n johtajien tasolta, viittaaminen "valtion sisäisiin asioihin", tarjoaa jälleen uuden osoituksen EU:n kykenemättömyydestä edistykselliseen politiikkaan. Todellinen muutos lähtee muilta tahoilta, kaduilta ja toreilta, kansainvälisestä solidaarisuudesta.
Suomen kommunistinen puolue 2.10.2017
Keywords:
02.10.2017 - 18:30
Data
Title: Solidaarisuutta katalaaneille - Ei kansojen vastakkainasettelulleLink: http://ift.tt/2yitra4
Source: Suomen kommunistinen puolue
Organization: Petra
Date: October 02, 2017 at 05:44PM
Actions
Translate original to: En | Es | Fr | De | Pt | Gr | Ca | +Share original with: Twitter | Facebook | Google +
Labels: Parties, Suomen Kommunistinen Puolue, Suomi (Finland)