Botemkin

the communist bot

realitat

Kurdikansalla oikeus itsenäisyyteen

Follow

Kurdistanin Itsenäisyyskeskuksen, Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen ja Suomen kommunistisen puolueen toverit vasemmalta Mustafa Bahir, JP (Juha-Pekka) Väisänen ja Samira Fathulla Helsingissä solidaarisuustapaamisessa.

Irakin Kurdistanissa järjestettiin maanantaina 29. syyskuuta kansanäänestys itsenäistymisestä. Äänestysprosentti vaaleissa oli suomalaisittain korkeat 72 % ja itsenäisyyttä kannattaneet voittivat vaalit 92 % äänisaaliilla.

Sittemmin Irak on vaatinut kurdialueiden johtoa perumaan äänestystuloksen, ja on uhannut autonomista Kurdistania sanktioilla, jos näin ei toimita. Myös Turkki on uhkaillut kurdialueita sanktioilla. Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson on ilmoittanut, ettei Yhdysvallat tunnusta itsenäistymisäänestystä.

Kurdistanin Itsenäisyyskeskuksen ja Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Samira Fathulla ja Mustafa Bahir tapasivat Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisäsen kanssa Helsingissä SKP:n toimistolla. Väisänen vahvisti SKP:n solidaarisuutta kurdikansan taistelulle itsemääräämisoikeuden puolesta.

Samira Fathulla ja Mustafa Bahir kertovat äänestyksen jälkeisen tilanteen vakavuudesta. Iranin, Irakin ja Turkin saarto ja sanktiot vaikuttavat kohtalokkaasti kurdikansaan. Esimerkiksi lääkkeitä on vaikeaa saarron takia saada ja tilanne voi kärjistyä sisällissodaksi, kertovat kurdistanin toverit.

- Kansojen itsemääräämisoikeus on luonnollinen oikeus, jota pitää kunnioittaa. Kurdikansa tietää liiankin hyvin, miten porvarien ja kapitalistien hallinnassa valtioista tulee kansaa kurittavia ja riistäviä väkivaltakoneistoja. Suomalaisten toverien solidaarisuutta tarvitaan myös kurdikansan taistelussa sekuläärin – maallisen itsehallinnon aikaansaamiksesi. Suomen ulkoministeri Timo Soinin tulee tunnustaa Irakin Kurdistanissa järjestetyn itsenäisyysäänestyksen tulos ja itsenäisyys sekä auttaa kaikin mahdollisin keinoin kurdikansan kasvua kansojen yhteisön täysvaltaisena jäsenenä, vaatii SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen.

 

Solidaarisuusmielenosoitus Helsingissä

Kurdistanin itsenäisyyskeskus ja Kurdistanin työväen kommunistinen puolue kutsuvat kaikkia mukaan solidaarisuusmielenosoitukseen kurdikansan puolesta lähitulevaisuudessa  Narinkkatorille, Helsingissä / tätä uutista päivitetään

03.10.2017 - 19:15

Data

Title: Kurdikansalla oikeus itsenäisyyteen
Link: http://ift.tt/2xZ24RB
Source: Suomen kommunistinen puolue
Organization: JP
Date: October 03, 2017 at 06:28PM

Actions

Translate original to: En | Es | Fr | De | Pt | Gr | Ca | +
Share original with: Twitter | Facebook | Google +

Labels: , ,


More articles



Share

Tw
Fb
G+

Translate